Bali – jumalten saari

Tämän niminen dokumentti tuli juuri TV:stä ja se tietenkin sai minut muistelemaan Balin matkaamme viime marraskuussa.  Bali on aina ollut äitini – niin kuin monen muunkin – unelmakohde ja toki se minuakin kiinnosti. Balilla kun jotenkin on sellainen satumainen maine…

Olihan se kaunis saari ja ihmiset olivat todella ystävällisiä – mutta sellaisella oman arvonsa tuntevalla tavalla, ei alistuen kuten esim. Thaimaassa (ainakin aiemmin oli; nyt sekin lienee muuttunut). Ruoka Balilla oli todella hyvää – ja halpaa, jos kävi paikallisissa paikoissa. Hotellien ravintoloiden hintataso oli lähellä eurooppalaista tasoa. Lähes ”vakituiseksi” muodostuneessa lounaspaikassamme sai ison annoksen Mie Gorengia (nuudeleita) ja oluen 1,50 €:lla! Myös palvelut olivat edullisia; mitä sanotte puolen tunnin hieronnasta 3 €:lla?

Bali tuntuu taas olevan melko suosittu myös suomalaisten kohteena, sillä yllättävän moni tuttavapiiristämme on juuri käynyt tai on suunnittelemassa Balin matkaa. Balin turismi kärsi kovan kolauksen vuonna 2002, jolloin Kutan turistialueen kahdessa yökerhossa räjähti pommit; iskuissa kuoli yli 200 ihmistä, suurin osa ulkomaalaisia. Kutan keskustassa on vaikuttava muistomerkki pommi-iskuissa kuolleiden nimilistoineen. Myös vuonna 2005 oli pari pienempää pommi-iskua, jotka luonnollisesti vähensivät Balin suosiota lomakohteena. Nyt nuo ikävät tapahtumat alkavat pikkuhiljaa jo unohtua, mutta varmastikaan vielä ei olla lähelläkään aiempien vuosien turistien määrää. Marraskuu on vielä sesongin alkua, mutta siitäkin huolimatta vaikutti jopa turistien menopaikkana tunnettu Kuta melko hiljaiselta – puhumattakaan lähes autiosta Jimbaran Beachistä. Halusimme kokea myös Jimbaranin, joten päätimme viettää viimeisen yömme Balilla siellä. Se olikin aika mielenkiintoinen kokemus; aution rannan lisäksi myös hotellimme vaikutti ihan aavehotellilta – olikohan siellä muita kuin me? Jimbaran Beach herää kuitenkin henkiin iltaisin; päivällä lähes autiolle hiekkarannalle katetaan illan tultua vieriviereen kalaravintoloiden pöytiä, jotka hetkessä täyttyvät merenherkkuja nauttivista ihmisistä kynttilöiden valossa – todella tunnelmallista!

Matkaa suunnitellessamme meitä kehotettiin välttämään Kuta Beachin hotelleja sen turismin ja kaupallisuuden vuoksi. Varasimmekin aluksi suositusten mukaisesti hotellin Nusa Duasta, jossa on paljon korkeatasoisia kansainvälisiä luksushotelleja. Asiaa tarkemmin pohdittuamme meitä ei kuitenkaan houkutellut suljettu turistialue, josta paikallista elämää olisi joutunut etsimään kaukaa porttien ulkopuolelta.  Kansainvälisessä luksushotellissa voi olla lähempänäkin kotia ;-). Niinpä päädyimme Kutan ja Legian Beachin välimaastossa olevaan Alam Kul Kul Resortiin – ja olimme erittäin tyytyväisiä sekä itse hotelliin että sen sijaintiin. Sieltä oli lyhyt kävelymatka Kutan vilskeeseen, ravintoloihin ja kauppoihin, mutta se oli rauhallinen ja kaunis keitaamme ihan rannan vieressä.

Siinä mielessä Balin matkamme ei ollut kaikkein onnistunein, sillä minä sairastuin flunssaan ja mieheni hukkasi silmälasinsa meren jättiaaltoihin. Onneksi oli yötä myöten auki oleva optikko, josta hän sai saman tien piilolinssit – muuten hänelle olisikin jäänyt vähän ”hämärä” kuva Balista ;-). Tästä vahingosta viisastuneena aion jatkossa ottaa matkoille mukaan myös toiset tavalliset silmälasit – lasithan voivat esim. mennä rikki ja on aika ”himmeätä” liikkua yöaikaan vahvuuksilla olevilla aurinkolaseilla. Matkan dramaattisuutta lisäsi vielä ensimmäinen kokemamme selkeästi tuntuva maanjäristys. Istuimme huoneemme parvekkeella, kun alkoi täristä – ja kyllä sitä vähän aikaa joutui miettimään miten maanjäristyksessä pitikään toimia. Onneksi järistys meni ohi nopeasti – enkä ehtinyt toimia millään tavalla.

Tarkoituksemme oli kierrellä saarta enemmänkin, mutta flunssani takia teimme vain yhden koko päivän retken. Meillä oli oma auto ja kuljettaja, joka kuljetti meitä tärkeimpiin nähtävyyksiin. Valitettavasti se päivä oli vähän sateinen ja minä kuumeessa, joten mikään ihan huippukokemus se ei ollut. Maisemat toki ovat kauniita ja vehreitä; pengerrettyjä riisipeltoja ja temppeleitä joka puolella. Balilla on myös rikas ja elävä kulttuuri, johon saimme tutustua mm. Barong-tanssin, puukaiverrusten ja batiikkitöiden osalta. Vierailimme myös Baturin kraaterijärvellä ja kahviplantaasilla, jossa saimme maistaa maailman kalleinta sivettikissan kakkakahvia. Luit ihan oikein – kahvi jauhetaan sivettikissan ruoansulatuskanavan läpikäyneistä kahvipavuista! Suurimman vaikutukseen minuun teki kuitenkin Besakih-temppeli, joka on Balin ”äititemppeli”, se kaikista tärkein. 200 rakennuksesta koostuva temppelialue sijaitsee Balin korkeimman vuoren rinteellä ja vierailumme aikana se oli peittynyt mystiseen sumuun – vaikuttavaa.

Kyllähän Bali tosiaan ihan hieno paikka on, mutta ehkä se kuitenkin oli minulle jossain määrin pettymys. Olin odottanut jotain supereksoottista, mutta se olikin täynnä autoja ja skoottereita ja jatkuvaa liikenneruuhkaa. Ihan kuin olisi keskellä Bangkokia tai Delhiä – oikeastaan se tuntui olevan niiden sekoitus ;-). Meille suomalaisille Bali on kaukainen ja eksoottinen kohde, mutta täytyy muistaa, että se on australialaisten ”Kanaria” – surffareita olikin pilvin pimein. Ehkä Balilta vielä löytyy niitä ihania paratiisejakin, joita turismi ei ole täysin pilannut, mutta se vaatiikin sitten jo toisen matkan. Kiva oli käydä, mutta ehkä en kuitenkaan ihan heti lähde uudestaan ;-). 

 

Ei merta edemmäs kalaan…

Kun matkakuume iskee, ei välttämättä aina tarvitse lähteä kauas. Paremman puutteessa ainakin minulle riittävät usein ihan risteilyt lähialueilla tai kylpylälomat (esim. Naantalin kylpylä piristää aina kummasti). Jos kuitenkin haluaa jotain vähän erikoisempaa kylpyläkokemusta, niin suosittelen Tropical Islandsia Berliinin eteläpuolella; siellä pääsee tropiikkiin pohjoisella pallonpuoliskolla – ja vaikka keskellä talvea.

Tropical Islands sijaitsee alunperin zeppeliineille eli ilmalaivoille rakennetussa hallissa keskellä entisen Itä-Saksan peltoja noin 60 km Berliinistä etelään (Brandin asemalle pääsee Berliinistä junalla noin tunnissa). 

Tämän maailman suurimman vapaasti seisovan hallin pinta-ala on 66.000 m² (8 jalkapallokentän kokoinen!) ja siellä on kaksi isoa uima-allasta hiekkarantoineen, trooppisille maille tyypillisiä rakennuksia ja mm. kilometrin pituinen polku läpi sademetsän, jossa on 50.000 puuta, pensasta ja kasvia. Hallin sisällä voi lentää kahdella erilaisella kuumailmapallolla ja kokeilla mm. afrikkalaista viidakkohissiä. Hallissa voi myös yöpyä joko hotellihuoneissa, ”rantamajoissa” tai jopa teltassa ”hiekkarannalla”. Halli on auki vuorokauden ympäri, eikä mikään estä vaikkapa nukkumasta ”taivasalla” aurinkovuoteilla; tosin klo 03:n jälkeen hintaan lisätään automaattisesti yöpymismaksu. Nälkäkään ei pääse yllättämään, sillä hallissa on useita erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Illalla esitetään upeaa showta, josta voi jo iltapäivällä nauttia makupaloja ihan ilmaiseksi (meitä riemastuttivat erityisesti uskomattomat trampoliinipojat).

Hallissa on lisäksi saunamaailma, johon on erillinen pääsymaksu. Toki voi ostaa jo valmiiksi kombi-lipun, joka sisältää sekä trooppisen alueen että saunaosaston. Saunamaailmassa on erilaisia saunoja, rauhallisempia aurinkotuolialueita ja porealtaat (ei isompia uima-altaita). Saunomista suunnittelevan on kuitenkin hyvä tietää, että Saksassa (niin kuin Keski-Euroopassa muutenkin) saunat ovat yhteiskäytössä eikä niissä saa käyttää uimapukua – siis turha kainostelu pois, mikäli saunamaailman haluaa kokea. Muualla hallissa ei ole saunoja ja suihkujakin on vain muutama. Itse en kuitenkaan pitänyt saunamaailmaa niin erikoisena, että se välttämättä tarvitsisi kokea. Toki onhan se aika eksoottinen kokemus, jos ei kavahda nudismia (perisaksalainen ilmiö sekin).

Myös pukuhuoneiden osalta on käytäntö suomalaisesta poikkeava. Naisilla ja miehillä ei ole erillisiä pukuhuoneita, vaan kaapit sijaitsevat samassa tilassa. Vaatteiden vaihtoa varten on erillisiä pukukoppeja ja suihkut sijaitsevat pukuhuoneiden ulkopuolella. Mikäli haluaa välttää tämän jokseenkin hankalan pukuhuone- ja suihkutouhun, niin kannattaa varata alueelta yöpyminen huoneessa, jossa on oma kylpyhuone – hinnat ovat tosin melko huikeita. Pienellä seikkailumielellä päivästä selviää myös ilman majoitusta ja sen suomia fasiliteetteja.

Mitään ihan halpaa lystiä Tropical Islands ei tietenkään ole, mutta jos vertailukohdaksi ottaa matkakustannukset ihan oikeaan tropiikkiin, on se erittäin kilpailukykyinen vaihtoehto. Lennot Suomesta Berliiniin saa noin 200 €:lla ja junamatka Berliinistä Brandiin maksaa 8 € /suunta. Sisäänpääsy Tropical Islandsiin maksaa reilut 30 € (etukäteen edellisessä kuussa ostettuna netistä edullisemmin). Nettisivuilta kannatta katsoa myös mahdollisia tarjouksia ja hyödyntää niitä; esim. synttärisankarit ikään katsomatta pääsevät ilmaiseksi Tropical Islandsiin – hyödynsin tämän edun itsekin ;-). Käy tutustumassa Tropical Islandsiin netissä osoitteessa http://www.tropical-islands.de/en/.

Vierailuun Tropical Islandsissa kannattaa yhdistää muutama päivä Berliinissä. Berliinissä riittää mielenkiintoista nähtävää useammaksikin päiväksi. Tällä kerralla me kävimme mm. DDR-museossa, joka oli silmiä avaava katsaus maan historiaan. Toinen lähes must on tietenkin Checkpoint Charlie, jossa myös pääsee tutustumaan jaetun kaupungin historiaan. Berliinissä on myös mahtavia sekä uusia että vanhoja rakennuksia (tosin aika paljon niitä korjataan ja rakennetaan koko ajan), upeita puistoja, hyviä ravintoloita ja loistavat shoppailumahdollisuudet. Kesäaikaan myös viihtyisät joenrantaterassit rantakoreineen (perisaksalainen ilmiö) ovat ehdoton suosikkini.

Eli jos ei ole aikaa tai rahaa lähteä pidemmälle, niin Berliini ja erityisesti Tropical Islands helpottavat jopa kaukokaipuuta. Viel Spaβ! 

Fidzi - voi vitsi ;-)

Taas on tullut aika luoda katsaus kuluneeseen vuoteen – tehdä ikään kuin välitilinpäätös. Vuosi 2012 ei ole ollut paras mahdollinen, joten toiveet uudelle vuodelle ovat korkealla. Siitä tulee varmasti parempi vuosi! Tosin näin väitin vuosi sittenkin, eikä se oikein realisoitunut ;-). Joka tapauksessa vuosi 2012 alkoi hienosti Fidzillä…

Kaverimme on Fidzillä töissä ja tarkoituksemme oli viettää joulu ja uusi vuosi hänen kanssaan tuolla paratiisisaarella. Vaan toisinpa kävi joulun osalta; Air Pacificin (paikalliset kutsuvat yhtiötä nimellä Air Pathetic – no wonder why) kone hajosi Hong Kongin kentälle ja jäimme sinne jumiin lähes kolmeksi päiväksi. Tosin kävimme aina välillä istumassa koneessa 4-5 tuntia, kun sen moottoreita yritettiin käynnistää. Kapteenin mukaan ei olisi mitään hätää, kunhan moottori saadaan käyntiin; sen jälkeen se kuulemma pysyy käynnissä ikuisesti (?!). Olimme kuitenkin vähän skeptisiä lähtemään kymmenen tunnin lennolle valtameren päälle koneella, jota lukuisista korjausyrityksistä huolimatta ei ollut saatu korjattua. No eipä onneksi sitten loppujenlopuksi tarvinnutkaan kokeilla onneaan sillä kerralla, sillä kolmantena päivänä (jouluaatto) yhtiö päätti viimein uudelleenreitittää matkustajat. Me pääsimme perille Fidzille Australian Brisbanen kautta vihdoin joulupäivän iltana. Hong Kong sinänsä on ihan mukava paikka ja olemme jo kerran aiemminkin viettäneet siellä joulua – tosin sillä kertaa ihan tarkoituksella – mutta tällä kertaa jouduimme tyytymään lentokenttähotelliin (kävimme kyllä pikaisesti katsastamassa Lantaun jätti-Buddhan, joka aikaisemmilla kerroillamme oli jäänyt väliin) ja muutaman tunnin varoajoilla tehtäviin lähtöyrityksiin – vieläpä ilman matkatavaroita kahden vuorokauden ajan. Meidät ”layovers” oli helppo tunnistaa samoista vaatteista ja iloisesta tarrasta rintapielessä (joka takasi ilmaiset ateriat lentokenttähotellissa) – ja tietenkin vähemmän iloisesta ilmeestä, kun matkanteko jatkuvasti viivästyi.

Kaverimme oli odotellut meitä Fidzillä Naviti Resortissa, jossa meidän oli ollut tarkoitus yhdessä viettää joulua. Hän oli jopa kertaalleen jo ajanut lentokentälle (joka sijaitsee lähes 200 km pääkaupungista) ja yöpynyt siellä lentokenttähotellissa ollakseen meitä vastassa heti aamulla – jolloin siis emme saapuneetkaan. Vihdoin lähes kolme vuorokautta myöhemmin hän ajoi kentälle uudestaan meitä hakemaan ja joulunviettomme pääsi alkamaan joulupäivän iltana. Monessa muussa kulttuurissahan joulupäivä on se varsinainen joulu – siis mikäli joulua ylipäänsä vietetään – mutta meille suomalaisillehan se aatto on juhlista jaloin tässäkin tapauksessa eli sinänsä joulu oli meidän osaltamme vähän pilalla.

Naviti Resort oli kuitenkin aivan ihana ja heti seuraavana aamuna pääsimme tutustumaan paikalliseen elämään ja kulttuuriin viereisessä kylässä. Fidzillä on aikoinaan syöty myös ihmisiä, mutta meidän vastaanottomme oli oikein lämmin; veimmehän tuliaisiksi paikallisen huumaavan juoman, kavan, valmistukseen käytettävää yagona-juurta. Yagona-juuren vieminen kylän vanhimmille on paikallinen tapa, jota on syytä noudattaa aina vierailtaessa paikalliskylissä. Sen noudattaminen tosiaan kannattaa, sillä silloin pääsee nauttimaan myös tervetuloseremoniasta; kylän vanhimmat miehet istuvat ringissä juomassa kavaa vuorotellen ja keskustelemassa maailmanmenosta yhdessä tulokkaiden (miesten!) kanssa. Kavan nauttimiseen liittyy myös taputusrituaali; ensin kolme kovaa taputusta kämmenillä ja juomisen jälkeen yksi samanlainen. Aika hauska rituaali – ja hauskemmaksi se vielä tulee useamman kava-annoksen jälkeen, sillä kuten sanottua juoma on huumaavaa.

Joulunpyhien jälkeen kaverimme palasi töihin, joten mekin siirryimme tutustumaan pääkaupunki Suvaan. Matkalla sinne ehdimme kuitenkin bongata Sigatogan hiekkadyynit ja käydä muutaman mielenkiintoisen juttutuokion paikallisten asukkaiden kanssa (toinen pienessä kavassa ja toinen liikkeellä ratsain pelaamaan lentopalloa).

Suva on tosiaan Fidzin pääkaupunki ja sekoitus uutta ja vanhaa rakennustyyliä. Katukuva on melkoisen värikäs sekä talojen että ihmisten osalta. Saaren väestö muodostuu pääosin alkuperäisistä fidziläisistä (melaneesialaisia) ja aikoinaan sokeriplantaaseille tuotujen intialaisten jälkeläisistä. Katukuvan kuriositeetti ovat fidziläiset miehet, joista monet käyttävät paikallista kukkakuvioista bula-paitaa ja hametta (jopa liituraitaisena bisnesmiehillä). Erityisen suureksi kontrastin tekee se, että alkuperäiset fidziläiset eivät ole mitään kovin siroja ja pienikokoisia, vaan suorastaan aika rotevia ja kookkaita (heitä onkin paljon esim. YK:n rauhanturvaajina). Aika herkullinen näky….

Ruoka Fidzillä on todella hyvää; osin fidziläistä ja osin intialaista – pääsääntöisesti aika kasvisvoittoista. Ravintoloita löytyy ihan länsimaisista hyvinkin paikallisiin. Itse tykästyimme pieneen paikalliseen The Old Mill Cottage Cafeseen sekä ihan sen vieressä sijaitsevaan avoimeen food courtiin, josta sai sekä paikallista että intialaista ruokaa todella edullisesti. Myös isossa kauppahallissa kannattaa vierailla; siellä on paljon hyvinkin eksoottisia vihanneksia ja hedelmiä – ja yläkerta on varattu lähes kokonaan yagona-juuren kauppiaille. Kauppahalli sijaitsee aivan bussiaseman vieressä. Paikalliset vanhat avobussitkin ovat sangen eksoottisia ja värikkäitä kulkupelejä – kannattaa kokeilla!

Fidzi on itse asiassa sotatilassa. Tunsimme olomme kuitenkin pääsääntöisesti hyvin turvalliseksi, mutta kyllä Fidzilläkin tapahtuu rikoksia. Kaverimme työkaveri ryöstettiin hänen kotiovellaan ja meitäkin lähti kerran seuraamaan vähän epämääräisen oloinen kaveri, mutta onneksi olimme jo lähellä ystävämme kotia, joten alueen porttivahdit ajoivat hänet tiehensä. Kannattaa siis välttää kulkemasta hiljaisia katuja ainakaan öiseen aikaan. Fidziläiset ovat yleensä kuitenkin erittäin ystävällisiä ja iloinen ”bula!”-tervehdys kuuluu kaikkialla – jopa ihan ventovierailta vastaantulijoilta saaren pääkaupungissa.

Kaiken kaikkiaan Fidzin matkamme oli mahtava kokemus, vaikka mutkat menomatkalla vähän koettelivatkin kärsivällisyyttämme ja pilasivat joulunviettomme. Myös paluumatkaan liittyi jännitystä, sillä kyseinen kone oli saatu vihdoin korjattua (koko oikea moottori oli vaihdettu) ja meidän piti lentää sillä takaisin Hong Kongiin. Eräs menomatkan ruotsalainen kohtalotoverimme olikin tehnyt viisaasti ja ostanut uuden paluulipun toiselle yhtiölle. Me kuitenkin pääsimme ehjinä perille (tosin ko. kone kyllä romutettiin muutama viikko vierailumme jälkeen ja koko lentoyhtiö kansallistettiin) ja oli ilo Hong Kongissa astua turvalliseen Finnairin koneeseen.

Vuoden 2011 viimeinen auringonlasku

Vuosi 2012 alkoi siis Fidzillä 11 tuntia ennen kuin Suomessa, joen tämä vuosi on ollut meille pidempi – raskaampi – kuin muille ;-). Uutta parempaa vuotta – ja uusia matkoja – odotellessa: Happy New Year! 

Elämä on matka…

Tai minulle se on monia matkoja… jatkuvasti… kaikkialle maailmassa. Matka on usein tutustumista johonkin uuteen – maahan, kohteeseen, kulttuuriin, ihmisiin ja ruokiin. Se voi myös olla etäisyyden ottamista vanhaan ja arkipäiväiseen. Parhaassa tapauksessa se on näitä molempia. Tosin iän myötä mukavuudenhaluni on lisääntynyt; on helppoa ja rentouttavaa mennä tuttuihin paikkoihin, joissa ei enää ole loputonta määrää uutta nähtävää ja koettavaa. Tuttu ja kotoinen olo riittävät tekemään lomasta täydellisen – unohtamatta tietenkään Suomea armollisempaa ilmastoa (joka yleensä onkin kohteideni valintakriteeri – tosin suurin osa maailman maista täyttää tämän kriteerin).

Olen ehtinyt vierailla yli 50 eri maassa, mutta viime vuosien mukavuudenhalun takia (=tutut kohteet) ei uusien maiden määrä ole kasvanut mainittavasti. Lisäksi nyt pitäisi alkaa lähteä paljon pidemmälle uusien maiden valloittamiseksi, joten senkin vuoksi on tahti vähän hidastunut. Eikä maapisteiden keruu sinänsä pitäisikään olla itse tarkoitus, vaikka nuorempana liityinkin ”klubiin”, jonka jäsenenä pysymiseksi pitää käytyjä maita olla ikävuosia enemmän. Toistaiseksi olen pysynyt edelleen ”klubissa” – ja aion pysyä jatkossakin ;-).

Tässä blogissa ajattelin jakaa kokemuksiani matkoista eri kohteissa, sillä toivon niistä olevan hyötyä ja iloa myös muille. Aion kertoa myös matkoilla sattuneista kommelluksista ja hauskoista ­– tai vähemmän hauskoista – sattumuksista.

Tätä ensimmäistä blogiani kirjoitan Norwegianin lennolla (”taivaallinen” WiFi!) Malagasta Helsinkiin. Kohteena Malaga ei ole se kaikkein eksoottisin, mutta mielestäni siellä on paljon nähtävää ja koettavaa. Malaga on osa Andalusiaa, joten siellä on vielä paljon arabialaisvaikutteita jäljellä. Tosin monella menneiden vuosikymmenten suomalaisturisteilta ne ovat voineet jäädä näkemättä, sillä aiemmin (ja osalle vielä nykyäänkin) tärkeämpää ovat Costa del Solin rannat ja yöelämä. Toki majoittua voi hyvin johonkin rantakohteeseen, jolloin voi kätevästi yhdistää auringon ja kulttuurin. Malagasta pääsee nykyisin lentokentänkin kautta kulkevalla junalla aina Fuengirolaan asti, joten liikkuminen Aurinkorannikolla on helppoa julkisillakin. Enemmän ja vapaammin pääsee kuitenkin kulkemaan vuokraamalla auton ja tutustumalla pienempiinkin paikkakuntiin. Oman mielenkiintoisen lisänsä Costa del Solille antaa myös Gibraltarin ja Marokon läheisyys. Molempiin voi erinomaisesti tehdä päiväretken Aurinkorannikolta. Jos enklaavit kiinnostavat enemmänkin, ovat vaihtoehtoina myös Afrikan puolella sijaitsevat, mutta Espanjalle kuuluvat Ceuta ja Melilla (Ceutan bongasimme tällä kerralla).

Vietimme nyt toisen joulumme Aurinkorannikolla – tällä kertaa majoituimme perinteiseen Torremolinosiin (joka kyllä näin talvella oli hyvin rauhallinen ja lähes unelias kylä). Torremolinos on nykyisin mainettaan parempi ja sitä paitsi sijainniltaan aivan loistava; kentälle on vain vartin matka ja Malagan keskustaankin pääsee alle puolessa tunnissa. Malagassa vietimme mm. jouluaaton (joka Espanjassa on tavallinen arkipäivä) ja ihailimme upeita jouluvaloja – tosin paksussa sumussa. Sää suosi joulunviettoamme muuten oikein loistavasti, mutta juuri jouluaattoiltana ja joulupäivän aamuna koko Aurinkorannikko peittyi paksuun sumuun – saimme siis valkean joulun, vaikkei olisi niin väliksi ollutkaan ;-). Muut päivät olivatkin sitten oikein aurinkoisia ja vuodenaikaan nähden todella lämpimiä; jopa yli 20 astetta! Nautimme olostamme aurinkoisella uima-altaalla (tosin ”uimme” lämmitetyssä jacuzzissa ja sisäuima-altaassa).

Tämänkertainen matkamme oli melkoinen poikkeus, sillä olimme kerrankin varanneet puolihoidon (kiitos edullisen tarjouksen). Ajattelimme sen olevan hyvä vaihtoehto näin off-seasonina, jolloin monet paikalliset ravintolat pitävät ovensa kiinni. Alkoihan se ruoka vähän kyllästyttää, mutta pääsääntöisesti olimme valintaamme tyytyväisiä. Ja toki kävimme myös muualla syömässä; solomillo a la pimienta oli pakko saada, samoin tietenkin ihania friteerattuja mereneläviä (suosikkini on ehdottomasti pienet mustekalat, joita kutsutaan mm. puntillas-nimellä, muitakin nimiä käytetään). Ja tietenkin Malagassa pitää maistella Malaga-viinejä. Ihan kauppahallin lähellä on pieni paikallinen baari, joka on täynnä viinitynnyreitä ja pienen (todella täyden) lasillisen saa vähän päälle eurolla – suosittelen.

Sitten on tietenkin flamenco – kiihkeä, tunteikas tanssi ja musiikki. Talvikaudella suurin osa flamenco-show’ista pidetään perjantaisin, mikä ei sopinut aikatauluihimme. Perjantain lisäksi myös torstai- ja lauantai-iltaisin on flamenco-esitys Kelipén kulttuurikeskuksessa, jossa esitetään hyvin aitoa ja intiimiä flamencoa (liput 20 € sisältäen drinkin). Esitys ei ehkä ollut niin värikäs ja näyttävä kuin esim. aikoinaan Sevillassa näkemämme, mutta intiimi tunnelma antoi siihen oman säväyksensä.

Herkullisen ruoan – erityisesti tapasten – ja viinien sekä flamencon lisäksi Andalusiassa on toki paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Tällä kertaa meillä oli kuitenkin pyhä tarkoitus rauhoittua ja levätä, joten emme kiertäneet niin paljon kuin tavallisesti. Aiemmilta matkoiltamme tuttuja Sevillaa, Granadaa, Rondaa, Jereziä (sherryn ”koti”) ja Cadizia suosittelen kuitenkin lämpimästi. Unohtamatta tietenkään itse Malagaa, joka on paljon muutakin kuin Aurinkorannikon lentokenttä. Se on tunnelmallinen kaupunki kauniine taloineen (kylläkin vain vanhassa keskustassa) ja historiallisine nähtävyyksineen… ja vilkkaine katukuvineen… ja viineineen… Eviva España!